Romaanitorstai, tietokirjaperjantai, lauantain sankarit ja voittajat-
Kolmansien Kymi Libri -kirjamessujen ohjelma on valmistunut.
Kymi Libri 2023 käynnistyy torstaina 20.7. klo 10.15 Kulttuuritalo Wanhalla Rautakaupalla Myllykoskella. Avajaisiin tuovat tervehdyksensä messujen suojelija, kouvolalainen kansanedustaja Ville Kaunisto ja messujen kummisetä, muusikko-kirjailija-toimittaja Suonna Kononen.
Ensimmäisen päivän ohjelmassa painopiste on uutuusromaanien julkistuksessa, mutta mukana on myös työpajoja ja paneeleja, runokaraoke, Murha Kymi Librissä -rikostarinan livekirjoitus, musiikkiesityksiä ja näyte Pajarit-kesänäytelmästä.
Toisena päivänä messuille tulee suuri joukko tietokirjailijoita. Uutuuskirjojen esittelyjen lisäksi tv-toimittajat joutuvat ensin tenttiin ja sitten tosipaikkaan Tapetaan tietokirjailija -visailussa. Kansainvälisiä vieraita saadaan mm. Vilnasta kirjapaino Petro Ofsetaksesta. Oheistapahtumia on mm. kirjastossa ja ravintola Vanhassa Viialassa.
Lauantaina jaetaan palkintoja ja juhlitaan voittajia. Tivoli-kirjoituskilpailun kolme voittajaa selviävät vasta paikan päällä klo 12.30. Saunamuistoja-kirjoituskilpailun antologia julkistetaan yhdessä Tykkimäen Saunan ja Radio Kaakon kanssa.
Leikkiä ja liikuntaa
Leikkimielinen liikunta on aina mukana Libri-konseptin tapahtumissa. Tänä kesänä kirjailijat vievät lukijoita opettelemaan melontaa. Retkille ilmoittaudutaan osoitteessa info@reunalla.fi. Retken hinta 25,- sisältää opastuksen ja lohisopan.
Torstaina vuorikiipeilijä Juho Lukkari kertoo Marmolejon valloituksesta Chilessä ja lauantaina tutustutaan perinnepeliin nimeltä montturutku.
Uutta: residenssikirjailijat Myllykoskella
Reuna-kustantamo aloittaa kirjamessuviikolla kirjoittajien residenssitoiminnan Myllykoskella. Kolme ensimmäistä kirjoittajaa saapuu jo 16.7. paikkakunnalle, ja lauantaina 22.7. kuullaan aamiaisella heidän tunnelmiaan viikosta. Uudenlaisessa residenssitoiminnassa viikkoon sisältyy kirjoittamisen, kirjoitusohjauksen ja verkostoitumisen lisäksi päivä kirjakauppiaana ja päivä kustantamossa.
Varsinaiseksi kirjailijakyläksi muodostuneella Myllykoskella toimii myös lukijoista koostuva kirjallinen klubi, joka esittelee toimintaansa perjantain aamiaisella. Klubi kokoontuu koko talven kerran kuussa keskustelmaan kirjoista ja jututtamaan kirjailijoita.
Parikymmentä näytteilleasettajaa
Myllykoskelaisen Reuna-kustantamon lisäksi Kymi Libriin saapuvat kustantajat Docendo, Siltala, Osuuskumma, Idiootti, Enostone, Aviador, Minerva, Musicfairytales ja Osuuskunta Kirjasin, jossa toimivat Kustantamo etc, Havina, Kaarna Kustannus, Kustantamo Kita ja Kustannusliike Parkko. Sisäpihan teltoissa ja markiisien alla ovat lisäksi kirjojen, korujen ja korttien myyjät sekä omilla osastoillaan Katrin kirjataide ja kirjoittajayhdistys Paltta ry.
Osta liput joko netticket.fi-lippupalvelusta tai Reunan kirjakaupasta info@reunalla.fi, puh. 040 578 8049, osoite Myllykoskente 17, Myllykoski. Lämpimästi tervetuloa!
Tutustu koko ohjelmaan liitteessä Kymi_Libri-2023_Käsiohjelma.